Tapahtuman oletuskuva

Peruttu : Liiketoiminta lentoon - valmennus

12.1.2022 16:30

Liikeideat lentoon - valmennus on peruttu covid-19-tilanteen rajoitusten vuoksi.

Valmennuksen päätyttyä olet konkretisoinut liikeideasi ytimen ja sinulla on valmis myyntipuhe asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja rahoittajille sekä oppi ja työkalut kirjoittaa liiketoimintasuunnitelma.  

Valmennus koostuu viidestä yhteisestä tapaamisesta, joiden aikana keskitytään liikeidean kehittämiseen ja kirkastamiseen. Valmentajat sparraavat, yrittäjäkandidaatti itse treenaa. Treenaat erottautumaan kilpailijoista, tuotteistamaan ja hinnoittelemaan, kohdentamaan markkinointia, testaamaan ideaa potentiaalisilla asiakkailla sekä asiantuntijoilla.

Valmennuksemme on yhteisöllinen, eli oman ideansa lisäksi saa potentiaalisen asiakkaan tai yhteistyökumppanin silmin haastaa, kysyä ja kommentoida.

Valmennus on kokonaisuus. Ideasi jalostuu tehokkaimmin, kun osallistut jokaiseen valmennusiltaan klo 16.30-19.30.

Liikeideat lentoon -valmennusohjelma on osallistujalle maksuton ja suunnattu alkavalle yrittäjälle tai jo yrityksensä perustaneelle.

Valmennusillan aikana on tarjolla pientä purtavaa.

Tapahtuma on täynnä.

Paikkoja jäljellä


Tapahtumaan on jäljellä 0 paikkaa.

Ajankohta

Alkaa:  

12.1.2022 16:30

Päättyy:  

12.1.2022 19:30

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Kampusranta 11
60320 Seinäjoki

Tarkempi kartta ja ajo-ohjeet

Lisätietoa

Into Seinäjoki Oy / Eeva Jussila

0405087709

eeva.jussila@intoseinajoki.fi